sikainfluenssa.biz


TIEDOTE! - 24.11.2009

Suuren kävijämäärän ja muiden henkilökohtaisten kiireiden takia en pysty toistaiseksi ylläpitämään sikainfluenssa.biz -sivustoa. Valtava kävijämäärä aiheuttaa jatkuvasti minun pienen virtuaalipalvelimen ylikuormitusta, mikä taas aiheuttaa ongelmia muille palvelimella sijaitseville sivustoille. Minulla ei ole tällä hetkellä varaa parantaa palvelimen suorituskykyä, enkä halua pyytää sivuston lukijoilta mitään rahaa, varsinkin kun en muutenkaan pysty päivittämään sivustoa.

Olen siis päättänyt yksinkertaistaa sivuston perus HTML-muotoon lähinnä arkistointia varten. Täältä ei kuitenkaan löydy kaikki bloggaukset, vaan ainoastaan 25 suosituinta artikkelia.

Tavoitteeni sivuston kanssa oli tiedoittaa suomalaisia sikainfluenssasta ja sikainfluenssarokotteen mahdollisista riskeistä, voin sanoa että saavutin tavoitteeni. Google Analyticsin mukaan syyskuusta lähtien sivusto on saannut yli 110,000 kävijää joista 95% ovat olleet Suomesta, ja WordPress.com statistiikkojen mukaan yli 340,000 sivulatausta. Enkä ihan turhaan tiedottanut, sikainfluenssarokotteen yhteydessä on jo kuollut toistakymmentä henkilöä ympäri maailmaa, jopa Suomessa, eikä sikainfluenssa ole vieläkään osoittautunut hirveän vaaralliseksi tavalliselle tallaajalle. Kysymys on kuitenkin se että tutkitaanko näitä tapauksia rehellisesti ja puoluettomasti?

Muita hyviä aiheeseen liittyviä sivustoja: rokotusinfo.fi, infosota.fi, anttiheikkila.com, sikainfluenssa.fi, swineflu.mercola.com, theflucase.com

Yhteyttä pystyy ottamaan sähköpostitse sikainfluenssa@live.co.uk


ADRESSI: Vaatimus kansalaisturvallisuuden selvityksistä ja nostamisesta


ARTIKKELIT

Varoitus

Isorokon rokotteen tekijät kieltäytyvät rokotteesta

Tohtori: Rokote on vaarallisempi kuin sikainfluenssa

Terve nuori nainen invalidisoitui influenssarokotteesta

Lisää kuolemia ja sivuvaikutuksia sikainfluenssarokotteen yhteydessä

Kolmas kuolema sikainfluenssarokotteesta Ruotsissa?

Uusi sikainfluenssarokote yhdistetty neurologiseen sairauteen

Euroopan lääkeviraston asiakirja: Sivuvaikutukset yleisiä sikainfluenssarokotteesta

Tiedemiehet varoittavat: Tartuntatautivaara H1N1 rokotteesta

Sairaanhoitajat sairastuivat sikainfluenssarokotteesta Ruotsissa

Tohtori Antti Heikkilä Korporaation vieraana

Rokotevalmistajat eivät ole vastuussa sivuvaikutuksista

Nainen kuoli sikainfluenssarokotuksen jälkeen Unkarissa

Saksalainen mies vakavasti sairastunut sikainfluenssarokotteesta

Sikainfluenssa ja D-vitamiini

Sikainfluenssarokotteen turvallisuudesta ei ole todisteita; viranomaiset paniikissa

WHO myöntää että pandemia viruksia päästetään väestöön mallirokotteiden kautta

Ensimmäiset kuolemat sikainfluenssarokotteesta Ruotsissa?

Ketkä eivät halua sikainfluenssarokotetta?

Ottakaa jo se helvetin rokote!

Poll: 75% Of Finns Don’t Want The Swine Flu Vaccine

Rokote ei ole AH1N1 virukselle

Tanskan poliisit ja lääkärit kieltäytyvät H1N1-rokotteesta

Ukrainassa leviää toistaiseksi tuntematon tauti

Tiedemies: Sikainfluenssa on lievempi kuin tavallinen influenssa